Seurakuntien musiikkitoiminta

Seurakunnissa musiikilla on aina ollut suuri rooli jumalanpalveluksissa sekä erilaisissa kirkollisissa toimituksissa. Musiikkitoiminnasta vastaa seurakunnan kanttori.

Musiikin harrastustoiminta on kaikille avointa ja erilaisia ryhmiä on paljon, eri tasoisille ja ikäisille omansa. Harrastustoiminta on hyvin laulu- ja kuoropainoitteista, ja koska virsillä on suuri rooli seurakunnan toimituksissa, ovat ne pääosassa. Kaikissa ryhmissä ei tarvitse aikaisempaa kokemusta, mutta joihinkin on karsinta.

Myös soittoharrastustoimintaa ja siihen liittyvää soitinvalmennusta järjestetään useassa seurakunnassa. Joissakin seurakunnissa toimii oma musiikkikoulu, jossa on mahdollista saada musiikin perusopetusta. Pääsykoetta ei ole, mutta yleensä opetus on maksullista, vaikkakin seurakunnan jäsenille sitä joissain tapauksissa tarjotaan alennettuun hintaan. Musiikkikoulun yhteydessä toimii yleensä myös muskari ja joissain seurakunnissa on mahdollista saada myös musiikin erityisopetusta.

Seurakuntien musiikkitoimintaan voi hakea milloin vain. Sisään otetaan ilmoittautumis- järjestyksessä ja yleensä kausien alussa. Monet seurakuntien musiikkiryhmät etsivät uusia jäseniä kaiken aikaa ja jokaiselle löytyy paikka varmasti!
powered by eMedia